Tuli taas pyörähdettyä isolla kirkolla Helsingissä, tällä kertaa opintomatkalla lihakoukkuhommien lisäksi. Jussi Paradise ja Tomi KuusistoLegacy Tattoosta järjestivät tatuoijille ja lävistäjille lauantainmittaisen kurssituksen lähinnä hygienia-asioista, mutta sivuttiin siinä ohessa kaikenlaista muutakin ainakin lävistäjien kanssa. Puhujina olivat amerikkalainen kehonmuokkausekspertti Ron Garza, suomalainen bodmodtaikuri Lari Lahti ja Veli Kainulainen Ellvis-Dental Oy:stä. Ron jäi vielä pitämään freehandlävistyskurssia maanantaina, jonka olen itse istunut pariinkin otteeseen reissuillani, joten jätin sen väliin tällä kertaa kun on tullut oltua niin paljon kaupalta pois.
Vuosi sitten näihin aikoihin kirjoittelin blogin kymmenennestä Wings of Desiren järjestämästä Oslo Susconista, ensimmäisestä isosta suspensiotapahtumasta, jossa olen käynyt. Fiilis oli muistaakseni aika pitkälle sama kuin nyt; silmät pysyvät juuri ja juuri auki, niskoja särkee, mutta mieli on kirkas eikä nukkumisesta tule mitään. Reissu ei pettänyt tälläkään kertaa ja paremman kameran ansiosta kuvistakin saa helpommin selvää.
Ensimmäinen Suspension Sunday vuonna 2012 sujui ehkä hieman aikaisempaa verkkaisemmissa merkeissä. Osallistujia oli normaalia vähemmän ja paino oli enemmän Supersankari Suspension Teamin asioiden ja tulevaisuuden suunnittelussa. Muutama suspensio toki tehtiin ja varsinkin loppupäivän spinning beamissa näyttivät ihmiset nauttivan olostaan. Oli kiva nähdä myös LegacynTomia pitkästä aikaa. Pari kuvaa sain otettua reissulta ja tässä niitä. Helmikuussa sitten enemmän toimintaa ja enemmän fotoja. Mukana silloin myös Rolf Buchholz, jota haastattelin aiemmin. Nykyään mies on tuttu Guinnessin ennätysten kirjasta maailman lävistetyimpänä miehenä. Huu!
PS. Tsekatkaa Supersankari Suspension Teamin kuva guerrilla suspensiokilpailussa tästä. Lucky Hell on aika bad ass.
Tänä viikonloppuna oltiin Supersankari Suspension Teamin kanssa tekemässä suspensiodemonstraatio RUUMIS-gaala nimisessä tapahtumassa Kansallisteatterin Lavaklubilla. Illan teemana oli juhlia/tutkia ihmiskehoa; ohjelmassa oli muun muassa elävä syntymäpäiväkakku, jossa Todellisuuden Tutkimuskeskuksen 10 vuoden taipaleen kunniaksi kuorrutettiin nainen kermavaahdolla ja elävä joulukuusi, jossa halukkaat saivat vaihtaa vaatteensa joulukoristeisiin ja saada itsestään jännittävän valokuvan. Suspensiohomman aikana tapahtui toisessa reunassa klubia Tinttu Henttosen bondage-esitys, jossa nostettiin myös mies ja nainen ilmaan köysien varassa, tosin ilman koukkuja ja verta. Näytti kauniilta ja äärimmäisen taidokkaalta. Muutakin ohjelmaa oli, mutta harmikseni en ehtinyt kaikkea katsella.
Iltalehden netti-tv:ssä on myös video keikalta: tässä. Omat kuvat ovat taattua kännykkälaatua.
Kesällä Oslossa tutustuin venäläisen the SINNER teamin Stanislaviin pikaisesti ja blogissakin mainitsin heidän tulevasta hurjasta freefall suspensiostaan ydinvoimalan jäähdytinpöntössä. Nyt porukka leiriytyi neljän päivän ajan tapahtumapaikalla testaillen köysiä ja virityksiä ensin ilman koukkuja hyppien. Kun kaikki oli kunnossa Stanislav otti härkää sarvista ja loikkasi neljän koukun varassa 35 metrin pudotukseen. Turvavaljaat ovat vain varmistuksena, kaikki paino on koukuilla. Hurjaa touhua ja tietysti vain ammattilaisille. Check it.
BMXnet on kehonmuokkauksen ammattilaisille järjestettävä maksullinen 3-4 päivän konferenssi, jonne kerääntyy tatuoijia, lävistäjiä, suspensio-/performanssitaiteilijoita yms. maapallon joka kolkasta jakamaan taitojaan toisten kiinnostuneiden kanssa. Aamukymmenestä iltakahdeksaan pyörivät oppitunnit 3-5 luokkahuoneessa yhtäaikaa, joista voi valita mieleisensä ja tankata päänsä kipeäksi tiedosta kunnes illan sideshow-esitykset alkavat ja korkki aukeaa. Infoa on tarjolla niin tatuointikoneen rakentamisesta lävistämisen etiikkaan kuin thaimaalaisista rituaaleista japanilaiseen bondageen. Tunneilla olen istunut nyt kahtena vuotena aamusta iltaan ja läheskään kaikilla en ole vielä ehtinyt käydä. Kirjoitellaan nyt pieni pätkä tämän vuoden konferenssista, joka pidettiin Essenissä, Saksassa.
Oslo Suscon on arvatenkin Oslossa järjestettävä suspensiotapahtuma, joka siis tarkoittaa ihmisten nostelua koukuista ilmaan. Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin kymmenettä kertaa ja tavoitteena oli juhlistaa tätä hoitamalla sata suspensiota. Alan ammattilaisia tuli lähes joka kolkasta maapalloa ja 4-6 roikkumispistettä olivat ahkerassa käytössä koko ajan torstaista sunnuntai-iltaan. Itse olin tapahtumassa ensimmäistä kertaa ja tässäpä on jonkinlainen raportti reissusta. Alkuun vielä pahoittelut kuvien laadusta, en omista hienoja kameroita tai taitoa käyttää niitä, joten vuorottelin tilanteen mukaan puhelimen ja peruskameran välillä.
Kielenhalkaisu ei missään nimessä ole uusi villitys. Idässä joogit ovat käyttäneet sitä avuksi hengitystekniikassa, jossa yksinkertaistettuna energiaa ohjataan kehossa ja kehosta ulos koskettamalla kielellä kitalakea tai nenäonteloa. Lännessä kielenhalkaisuja on dokumentoitu vuodesta 1997, kuuluisimpana ensimmäisistä Lizard Man. Suomessa tietä ovat raivanneet alan pioneeri Samppa Von Cyborg, sekä sideshowesityksissä ja mediassa vaikuttavat Jussi ja Lassi. Ajattelin valottaa asiaa hieman wikipediaa syvemmälle ja tehdä haastattelun normaaleista suomalaisista, jotka ovat läpikäyneet tämän toimenpiteen ja Jussista, joka katselee tapahtumaa veitsen mukavammalta puolelta.