Prince albert
Prince albert on yleisimpiä miesten genitaalilävistyksiä. Lävistys tehdään lähes aina renkaalla ja se menee virtsaputkesta sisään ja terskan alapuolelta ulos. Myöhemmin koruna voi käyttää hevosenkenkää tai käyrää tappia, mieluiten albert-lävistystä varten suunniteltua sellaista. Lävistys kirpaisee hetken, mutta parantuu nopeasti, noin kuukaudessa.
Koska koru kulkee virtsaputkessa, saattaa virtsaaminen muuttua istumapuuhaksi roiskeiden takia. Moni on kuitenkin kehittänyt tekniikan, joilla roiskeita saa kontrolloitua.
Reverse prince albert
Albertin voi tehdä myös toisin päin, jolloin toinen ulostulo on terskan päällä alapuolen sijaan.
Ampallang
Ampallang kulkee terskan läpi vaakatasossa. Lävistys tehdään tapilla, jossa on paljon ylimääräistä pituutta turvotusta varten. Lävistys on hankalimpia miesten lävistyksiä kivun kannalta ja paranee pitkään, muutamasta kuukaudesta vuoteenkin. Lävistys voidaan tehdä joko virtsaputken lävitse tai sen yläpuolelta. Kun turvotus on laskenut, parantumisen kannalta on erittäin tärkeää hankkia lyhyempi tappi, jotta pitkä tappi ei liikkuessaan ärsytä reikää.
Seksi kannattaa ottaa alussa rauhallisesti, sillä tapin ottaessa kiinni, tunne on varmasti ikävä molemmille osapuolille. Suuseksin kannalta ampallang ei ole se kätevin vaihtoehto, koska tappi voi kolista vastaanottavan osapuolen hampaisiin. Jos lävistys tuntuu ärsyyntyvän seksistä, kannattaa sitä venyttää, koska suurempi pinta-ala kestää paremmin rasitusta.
Lävistys ei ole välttämättä käytännöllinen esinahan kanssa. Tästä kannattaa kuitenkin keskustella lävistäjän kanssa.
Apadravya
Apadravya menee terskan läpi pystysuunnassa, yleensä hieman eteenpäin vinossa alapallon ollessa edempänä. Monet aloittavat ensin ottamalla prince albertin ja siirtymällä siitä apadravyaan. Näin kipu ei lävistettäessä ole niin paha ja osa lävistyksestä on jo parantunut valmiiksi. Suoraan tehtynä apadravya on yksi kivuliaimpia lävistyksiä miehille ja paranee pitkään. Lävistyksessä käytetään tappia, joka on aluksi erittäin pitkä, koska terska turpoaa ja paljon.
Seksin kannalta tämä lävistys on yksi parhaista, varsinkin naisen g-pistettä ajatellen. Alussa kannattaa kuitenkin olla varovainen, sillä jos tappi jää jotenkin kiinni, se ei ole mukava kokemus kummallekkaan.
Tämäkään lävistys ei ole välttämättä käytännöllinen esinahan kanssa.
Frenum
Frenum tulee yleensä terskan alla olevaan jänteeseen, mutta niitä voi tehdä myös esinahkaan. Kuten scrotal-lävistyksienkin kanssa, innostutaan joskus ottamaan useampikin frenum-lävistys, jolloin koko projektia kutsutaan frenum ladderiksi. Koruna voi käyttää tappia, rengasta tai hevosenkenkää. Tämä lävistys ei on genitaalilävistyksistä kivuttomimpia ja paranee nopeasti. Käytännön hyötyä frenum-lävistyksestä on aika niukasti, joten siltä kannalta ei se ole parhaimpien joukossa.
Jos lävistys tuntuu ärsyyntyvän seksistä, kannattaa sitä venyttää hieman. Suurempi pinta-ala kestää paremmin rasitusta ja uloskasvun/repeytymisen riski pienenee. Venytyksen mahdollisuudet frenumin kanssa ovat kuitenkin hyvin rajalliset.
Reverse frenum
Peniksen yläpuolelle, esinahkaan tehtävä lävistys. Voidaan kutsua myös foreskin-lävistykseksi.
Scrotal / hafada
Kivespusseihin tehtävät lävistykset. Scrotal-lävistys tulee kivespussin keskelle, yleensä suht’ ylhäälle ja hafadat hieman sivuille. Mitään sääntöjä ei kuitenkaan ole joten periaatteessa lävistyksen voi tehdä mihin tahansa. Usein näitä tehdään useampi kuin yksi jolloin korut muodostavat rivin. Tätä sanotaan scrotal ladderiksi. Voidaan tehdä oikeastaan millä korulla tahansa, lävistäminen tuntuu pieneltä nipistykseltä ja lävistys paranee nopeasti, noin kuukaudessa-parissa. Yksi helpoimmista miesten genitaalilävistyksistä siis.
Juokseminen, pyöräily ja muu liikunta saattaa olla alussa epämiellyttävää, mutta siihen tottuu muutamassa päivässä.
Guiche
Guiche-lävistys tehdään välilihan kohdalle. Lävistys on kipuasteikolla jossain keskikohdalla ja paranee pari kuukautta. Koru voi olla minkälainen tahansa, yleensä kuitenkin rengas. Lävistyksen sijainnin vuoksi istumatyö, pyöräily yms. voi olla erittäin epämiellyttävää muutamana ensimmäisenä päivänä, joten varaudu siihen etukäteen. Näitä lävistyksiä tehdään usein useampi kuin yksi riviin jolloin kyseessä on guiche ladder.
Monet saavat lisää hupia irti lävistyksestä venyttämällä sitä ja käyttämällä painavampia koruja tai painoja. Venytys kannattaa kuitenkin aloittaa vasta kun lävistys on kunnolla parantunut, mieluiten pari kuukautta sen jälkeen.
Pubic
Yleensä sukuelinten yläpuolelle, häpykarvoituksen kohdalle tuleva lävistys. Kova kasvamaan ulos, joten oikeanmallinen surface bar tai microdermal on yleensä järkevin ratkaisu koruksi. Voidaan laittaa pystyyn tai vaakatasoon tai oikeastaan miten vain. Reiän “pituudesta” riippuen paranee muutaman kuukauden tai pidempään. Lävistysprosessi ja kipu eivät ole sieltä pahimmasta päästä.
Parantumisaikana kannattaa varoa etteivät housut, vyö tai jokin muu paina lävistystä. Seksiä kannattaa alkuun harrastaa asennoissa, joissa koru ei saa ylimääräisiä iskuja. Näin minimoit uloskasvamisen riskin.
Dydoe
Dydoe tehdään terskan “reunaan” yleensä käyrällä tapilla. Lävistämishetkellä kipu ei ole sieltä helpoimmasta päästä, mutta lävistys paranee usein nopeasti, noin kuukaudessa-parissa. Dydoe-lävistyksissä on kohtalainen uloskasvuriski, jota ei helpota tiukka esinahka. Jos tämä on tilanne kannattaa harkita jotain muuta lävistystä.
Lävistyksen parantuessa kannattaa olla varovainen juuri uloskasvuriskin takia, joten kun harrastat seksiä, tee se rauhallisesti.