Pitkästä aikaa. Vuosi mennyt viimeisestä postauksesta ja syy hiljaisuuteen on jälleen kerran simppeli kiirus. Oppityttö, uudet harrastukset ja kova kysyntä tatuoinneille ovat vieneet aikaa näiltä kirjoitushommeleilta vaikka aiheita on aina mielessä jos jonkinlaisia. Olen viimeisen vuoden aikana työskennellyt kolmet tatuointimessut, joten näpytellään jälleen niistä raportti ruusuineen ja risuineen.

Helsinki Inkin jälkeen seuraavat messut tatuoin Hämeenlinnassa, Aulanko Tattoo & Rock Weekendissä. Parin päivän häppeninki Hotelli Rantasipissä. Tatuoijat olivat pääasiassa Suomesta ja järjestäjä mainitsikin, että messut ovat tavallaan järjestetty tuoreemmille artisteille, jotka eivät vielä jostain syystä halua/pääse esim. Helsingin messuille. Kävijöitä ei aivan tungokseen asti paikalla ollut ja tatuoijilla, jotka eivät olleet varanneet etukäteen töitään oli varmasti aikaa täyttää kaikkien toiveet. Perjantaina meininki oli enemmän rokkipainotteinen, jonka huomasi myös kävijöistä, oli nahkaa ja tötteröö. Tykkäsin bändeistä. Lauantaina lipun hinnalla näki karateshown, kädenvääntöä, painonnostoa, lapsille suunnatun väriteltan ynnämuuta koko perheen hupia, jotka oikeastaan kaikki olisin itse buukannut mieluummin herätyspäiville. Sen huomasi myös kävijämäärästä, joita ei kattaus päivällä liikaa Rantasipiin houkutellut. Esiintyjät itsessään olivat ihan hyviä, ei siinä mitään. Mielestäni vaan väärä paikka. Tatuointimessufiilistä palauteltiin yöllä järjestetyllä tulishowlla ja illan pääesiintyjänä oli raakaa räppiä, jota fiilisteli kopeistaan kurkkivien tatuoijien lisäksi lavan edessä ainakin neljä ihmistä. “Te ootte paras yleisö!” kuului ehkä hieman sarkastisesti. Tatuoijana messut olivat mukava reissu. Hotellissa oli kiva asua, kylpylää sai käyttää, töitä oli tarpeeksi ja hyvin aikaa tavata kollegoja. Täyshintaisen lipun maksaneena kävijänä en usko että olisin pomppinut onnesta, ainakaan lauantaina.

Seuraavana mentiin Tino’s Tattoo Expoon Kuopioon. Nyt olin Supersankari Suspension Teamin kanssa auttamassa showpuolella. Tarkoitus oli järjestää jonkinlainen suspensioesitys pari kertaa päivässä keskelle ravintola Puikkaria, mutta selvisipä paikalle päästyämme ettei kattoon saanut mitään kiinni. Näin meidän ohjelmanumeromme siirtyi lavan viereen nurkkaan ja hieman pienimuotoisemmaksi, mutta liha roikkui perjantaina ja lauantaina ja jonkin verran päästiin ihmisiä kauhistuttamaan. Tatuoijien puolesta en osaa puhua, mutta vaikutti että messut olivat ihan pätevät. Hyvät (eli ei kaverin) bändit, Mokoma lauantain pääesiintyjänä ja kävijöille ilmaiseksi tarjottu mahdollisuus koittaa tekonahkaan miten tatuointeja tehdään jäivät mieleen positiivisesti. Messuja juonnettiin mukavan ammattimaisesti ja isoilta screeneiltä sai katsoa lähikuvaa niin tatuoinneista, suspensoista kuin bändeistäkin. Meidän pieni nurkkammekaan ei sen takia jäänyt aivan pimentöön. Ehkä ensi kerralla päästään kattoon asti. Sivustaseuraajana tuntui, että turhan suuri osa kävijöistä tulivat paikalle enimmäkseen bändien takia, vasta illalla kun osa tatuoijista oli jo lopettelemassa. En tiedä johtuiko mainostuksesta vai eikö paikallisia kiinnosta tatskat. Kenties jotain parannuksen varaa olisi.

Helsinki Ink 2017 ois sit seuraavaksi. Olen kirjoittanut niin monesti Kaapelitehtaan kekkereistä, että lyhyesti vaan. Tatuointeja olin tekemässä ja niitä sai naputella enemmän kuin ehti. Kävijöitä oli todella hyvin ja sisäänkäynnin siirtäminen messualueen takapuolelle toimi loistavasti. Porukka jakautui ympäri tonttia ja pöhinää riitti. Oheisohjelmaa en kerennyt katselemaan, mutta ainakin jonkinlaista akrobaattia ja kasvomaalausta oli tarjolla. Kuulemma hyvät ja jännittävät akrobaatit, terveysin Viivi ja Henna. Ulkomaan artisteja oli paikalla muutama uusi nimi ja kasa vanhoja tuttuja. Suomalaisia oli useampikin uusi naama, joka oli aika mukava yllätys. Hyvä saada tuoreempia artisteja esille. Pitkän aikaa tatskarilista kun näytti vuosi toisensa jälkeen aika samanlaiselta. Afterpartyista en tiiä, menin nukkumaan.

Yhteiskritiikki kaikille messuille. Lisää pornoa ja väkivaltaa. Vaihtoehtoisesti taidetta ja hipsteröintiä, käsitöitä ja rakkautta. Niistä on hyvät tatuoinnit tehty.  Niitä yleisö haluaa nähdä. Buukataan karatet muualle ja annetaan nuorille aikuisille nuorten aikuisten huveja lippunsa hinnalla. Jos ei Suomesta friikkejä löydy niin jostain löytyy. Jos ei huono burleski toimi niin kosikaa hyvää burleskia. Raakaa taidetta. Kannanottoja ja steitmenttejä. Luulen, että moni tatuoija sokaistuu buukatessaan itse asiakkaansa messuille ja unohtavat mistä tavallinen kävijä maksaa. Tulee fiilis että hyvät messut, oli töitä. Monen artistin suusta olen kuullu että “Messuille ei jaksa tulla jos ei oo töissä, mitä siellä tekee? Käy ostaa musteet ja lähtee menee?” Niimpä. Se on 20e lippu tavikselle.