Oslo Suscon on arvatenkin Oslossa järjestettävä suspensiotapahtuma, joka siis tarkoittaa ihmisten nostelua koukuista ilmaan. Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin kymmenettä kertaa ja tavoitteena oli juhlistaa tätä hoitamalla sata suspensiota. Alan ammattilaisia tuli lähes joka kolkasta maapalloa ja 4-6 roikkumispistettä olivat ahkerassa käytössä koko ajan torstaista sunnuntai-iltaan.  Itse olin tapahtumassa ensimmäistä kertaa ja tässäpä on jonkinlainen raportti reissusta. Alkuun vielä pahoittelut kuvien laadusta, en omista hienoja kameroita tai taitoa käyttää niitä, joten vuorottelin tilanteen mukaan puhelimen ja peruskameran välillä.

Torstaina oli lähtö Suomesta ja Larin kanssa tavattiin kentällä kahden maissa. Lento meni mukavasti ja Oslossa oli järjestetty kuljetus kaikille halukkaille, joten päästiin kätevästi suoraan paikalle vanhan pakettiauton kyydissä. Majoitus tapahtui Wings of Desiren Håvven talossa, jossa me suomalaiset (Jussi, Lari, Lucky ja minä) nukuttiin pinkissä lastenhuoneessa barbien ja perhosten ympäröimänä. Kämppäkavereina viereisessä huoneessa olivat Matt ja Olive CoREsta ja Swingshift Sideshown kanssa Suomessakin keikkaillut Jenn. Loppuilta menikin tutustuessa ja kuulumisia vaihdellessa. Suspensiopaikka käytiin tsekkaamassa myös, joka oli pienen joen vieressä sijaitseva upea ja tunnelmallinen Månefisken.

Perjantaina valuttiin takaisin Månefiskeniin siinä puoliltapäivin ja kahden paikkeilla pidettiin crew-kokous, syötiin ja aloiteltiin pikkuhiljaa selvittämään kuka tekee mitä. Ruokaillessa ensimmäiset infot muutaman kilometrin päässä tapahtuneesta räjähdyksestä alkoivat tulvia ihmisten puhelimiin ja tietokoneisiin ja tunnelma oli melko hämmentävä. Kukaan ei tiennyt mitä on tapahtunut, netti oli täysin jumissa ja puhelimetkin menivät poikki välillä. Oslolaisia oli porukasta iso osa ja huoli omaisten terveydestä oli tottakai kova. Itselläkin oli täysi työ pitää suomalaiset tutut selvillä tapahtumien kulusta. Järjestäjäporukkaan kuuluvan Christianen Pinpoint Piercingin ikkunat räjähtivät sisään ja kaikki evakuoitiin vauhdilla, joten huolta oli myös materiasta kassojen ja ovien jäätyä auki. Kukaan tapahtumaan osallistujista ei kuitenkaan loukkaantunut ja hommia jatkettiin, tosin ensimmäiset pari tuntia aika lattealla yleisfiiliksellä. Pian oltiin kuitenkin taas hyvillä mielin kuten kuvasta näkyy.

Alkuillasta istuttiin alas kuuntelemaan Håvven tervetuliaispuhe, jonka jälkeen jokainen esitteli itsensä ja kertoi hieman minkälaista suspensiota aikoo tehdä. Pikaisesti laskin paikalla olevan tällä hetkellä n. 70 henkeä, joten ihan pienet kinkerit eivät olleet vaikka talossa oli vasta crew ja vapaaehtoistyöntekijät. Suomalaisia vapaaehtoisia oli messissä Tane ja Minna, joita en voi kiittää tarpeeksi kaikesta jeesistä ja seurasta. Harmi kun asuttiin eri osoitteissa. Muutama suspensio siinä tehtiin ja katseltiin venäläisen the SINNER teamin freefallsuspensiovideo, joka oli aika hurjaa materiaalia. Freefall suspensio on uusi, kehitteillä oleva juttu, jossa koukkuihin hypätään esim. sillalta, eikä perinteisesti paikaltaan nostamalla tai laskemalla. Keskusteltuani SINNER teamin Stanislavin kanssa olin äärimmäisen vakuuttunut tyyppien osaamisesta ja intohimosta, joten ei voi kuin toivoa hyvää onnea freefalltemppujen kanssa. Seuraava kuulemma järjestetään hylätyn ydinvoimalan savupiipun sisällä. Huhhuh. Ilta meni myöhään ja joskus yhden maissa oltiin takaisin kämpillä.

Lauantaina lähdettiin mestoille klo 10.30, jolloin oli ensiksi crew-kokous ja sen jälkeen tehtiinkin töitä kirjaimellisesti hiki hatussa vain parin ruokatauon voimin noin yhteen asti yöllä. Toki jokainen ei kokoajan ole kiireessä, mutta liian kauaa ei tarvinnut koskaan peukaloita pyöritellä. Työtahdin takia en tarkkaan muista mitä suspensioita tehtiin minäkin päivänä, mutta hurjia temppuja näkyi kokoajan. Harmi kun en kaikkea päässyt kuvaamaan. Lauantai-iltana nähtiin Louis Fleischauerin show, joka sisälsi suspensiota, mystisiä ketjuja ja noisea, korsetteja ja erikoiskilinöitä. Louis mikittää itseensä ja toisiin lävistetyt ketjut, sekä lävistykset ihon sisässä ja suussa, näin tehden ihmisestä instrumentin, jonka soittamiseen myös yleisö voi osallistua kepeillä ketjuja hakaten. Itse olin pyyhkimässä verta ja paikkaamassa ihmisiä lähes koko shown ajan, joten tarkkaan en tiedä miten se meni. Mukavan häiriintyneeltä kuulosti ainakin. Illasta kyselin Håvvelta jos oma suspensio onnistuisi heti sunnuntaiaamusta ja vastaus oli myönteinen, joten loppuilta ja aamu menikin sitten innoissaan kipuja jännäillen. Patjalla olin joskus kolmen maissa.

Sunnuntaina oltiin taas Månefiskenissa 10.30 ja kokouksen jälkeen hyppäsin pöydälle Jussin ja Larin käsittelyyn. Koukut saatiin kyynärpäihin ja pian ponkaistiin ylös maasta. Eipä siitä keikasta oikein muuta voi todeta kuin sen, että koukut ihossa toimii paremmin heräämiseen kuin kahvi tai tee. Kauaa en ilmassa tohtinut olla kun lattialla patjalla nukkuneena olivat niskat jo valmiiksi kipeänä ja oma ideaalisuspensio on kaukana julkisessa paikassa tehdystä kännykkäkameroiden ympäröimästä suorituksesta. Alas vaan ja duuniin. Jussin pojat koukuttivat ja riggasivat erikoistavalla coma-suspensioon ja illan kohokohta oli epäilemättä jo aiemmin haastattelemani Rolfin sadas suspensio sadalla 3mm koukulla. Sen lisäksi, että noin suuri määrä koukkuja on jo aikamoinen shokki kropalle, Rolf joutui odottelemaan köysien laittamista aika tovin riggauksen monimutkaisuuden vuoksi, joten kun mies vihdoin pääsi ilmaan oli aplodit todella ansaittu. Kaikki osallistujat oli tässä vaiheessa jo nostettu kertaalleen ja uusintakierros alkoi. Illan aikana nähtiin paljon hienoja suspensioita, transseja, kyyneliä ja oksennusta, tosin oksennusvaiheessa suomen jengi oli jo kämpillä. Loppusaldo viikonlopulle oli 104 roikotusta, joten tavoite meni rikki Behring Breivikin hidastamasta alusta huolimatta.

Maanantaina siivottiin Månefisken ja pyörittiin Larin kanssa pieni sightseeing kierros pitseriassa ja joen rannassa, jonka jälkeen hiippailtiin afterpartyihin. Rankka, mutta onnistunut viikonloppu vaatii rankat huvit ja hupia riitti, varsinkin kun paikalla oli kokki lihoineen viikonlopun vegeruokien jälkeen. Vegesafkakin oli toki erinomaista, varsinkin Pain Solution Challenge-nimellä esitelty tulinen papumättö. Bileissä lihojen loputtua hiilille heitettiin polttomerkkausrauta ja ihmisiä alettiin polttaa Wings of Desire-logolla. Myöhemmin nähtiin vielä vajaan vartin tulishow viereisessä skeittiparkissa. Afterpartyissä tapasin paljon hienoja tyyppejä ja keskusteltuani useamman erikoismiehen kanssa koko käsitys suspensioista ja niiden rituaaliarvosta on osaltani muuttunut melkeimpä kokonaan. Toivottavasti saan kokea monta yhtä hienoa tapahtumaa jatkossa ja myös sen ideaalisuspension, jota olen jo monta vuotta päässäni hautonut. Se on ainakin varmaa, että vuoden päästä olen taas Oslossa, ehkä siinä samassa pinkissä lastenhuoneessa toivottavasti samalla hyvällä porukalla. Kiitos kaikesta.