Vuosi sitten näihin aikoihin kirjoittelin blogin kymmenennestä Wings of Desiren järjestämästä Oslo Susconista, ensimmäisestä isosta suspensiotapahtumasta, jossa olen käynyt. Fiilis oli muistaakseni aika pitkälle sama kuin nyt; silmät pysyvät juuri ja juuri auki, niskoja särkee, mutta mieli on kirkas eikä nukkumisesta tule mitään. Reissu ei pettänyt tälläkään kertaa ja paremman kameran ansiosta kuvistakin saa helpommin selvää.

Torstaiaamuna pakkasin kamat ja huristelin bussilla suoraan kentälle, jossa vastassa oli Supersankari Suspension Teamin Jussi ja Tane. Pian oltiinkin jo Oslossa, jossa kuljetus Månefiskeniin odotti valmiina. Noin kolmen minuutin ajelun jälkeen poliisi pysäytti vanhan pakumme, mutta onneksi kiltteinä poikina jokaisella oli turvavyö kiinni ja rikkinäinen etuvalokin saatiin vaihdettua vauhdilla. Auto pyöräytettiin ympäri ja napattiin kentältä mukaan vielä juuri Tanskasta saapuneet Muffe ja Crow. Månefiskenissa oli saatu paikat kuntoon, Allen Falkner lopetellut luentonsa suspensioiden riggauksesta, eikä koukkuhommia tänä vuonna aloitettu vielä torstaina, joten auto ympäri tapahtuman isännän Håvven talolle, jossa iso osa porukasta, mukaanlukien me, majoituimme jälleen. Kämppiksinä oli tänä vuonna Jussin ja Tanen lisäksi edellisvuodelta tuttu amerikkalainen sideshowtalentti Jenn ja BMXnetin Stefan. Valtasin sohvan pedikseni ja avasin kaljan. Ilta pulkassa.

Perjantai alkoi tänä vuonna melko verkkaisesti eikä mitään kovin jännittävää tapahtunut ennen kello kolmen vegaaniruokailua ja sen jälkeistä hook placement round tablea, jonka Håvve oli järjestänyt. Muutama uusi juttu jäi käteen ja kenties jeesaa tulevissa suspensiohommeleissa. Tämän jälkeen aloitettiin varsinaiset työt, hoidettiin esittelyt sekä mietittiin kuka haluaa roikkua, millä tavalla ja milloin. Itselleni järjestin välin sunnuntaiaamulta kun totesin sen vuosi sitten olevan varsin hyvä tapa kerätä energiaa viimeiseen, pisimpään työpäivään. Paikalla laskettiin olevan edustajia kolmestatoista eri maasta ja yhdestätoista suspensiotiimistä. Kansainvälistä meininkiä. Mukana oli jälleen myös ammattipsykologi valmiina keskustelemaan jos touhu sattuisi olemaan liian intensiivistä. Jussi otti pian koukut selkäänsä spinning beamia varten ja Tane kiikkui polvista. Perjantaina hommat lopeteltiin noin yhdentoista maissa ja palattiin kämpille.

Lauantai olikin jo intensiivisempi päivä. Aamuisen pekonimunakkaan ja vahvan kahvituksen voimin touhuta jaksoi helposti puolille öin, jolloin viimeinen henkilö tuli alas katosta ja valuttiin kämpille odottamaan auringonnousua. Sen verran lattialla istuessa kuitenkin väsytti, että mietin jo siirtäväni omaa aamususpensiota viikolla Nosturin Suspension Sundayhin. Aika kului lauantaina suunnilleen fifty-fifty kameran tai hengitysmaskin takana, harmillisesti missasin pari upeaa suspensiota pyyhkiessäni verta toisista innokkaista. Kaikkeen ei ehdi vaikka kuinka haluaisi. Toivottavasti aika riittäisi editoimaan kuvaamistani videopätkistä jonkinlaisen pitemmän systeemin, liikkuvaa tarttui kortille aikalailla. Jossain vaiheessa päivää ihung-tiimin Jason piti erittäin mielenkiintoisen esitelmän Phuketin festivaaleista, jossa hän itse on ollut munkkien mukana useana vuonna. Kahvitauoilla pörröttelin maailman parasta koiraa, jonka nimi jäi valitettavasti unholaan, mutta neiti oli erittäin terapeuttinen kaveri dubstepin ja hien välissä.

Sunnuntaina heräsin extrapirteänä ja unohdin heti ajatukset suspensioni lykkäämisestä. Månefiskeniin saavuttaessa lyötiin nimi samantien listalle ja juoksin vaihtamaan shortsit jalkaan. Koukut polviin ja poika ilmaan. Roikuin n. 10-15 minuuttia kunnes alaselkä ja niskat olivat sitä mieltä, että nyt riittää. Kokemus oli erittäin positiivinen, kipua ei juuri lainkaan missään vaiheessa ja silmät kiinni ylösalaisin sain irtouduttua jonkin verran todellisuudesta, ainakin painovoiman osalta kun välillä katosi lattian suunta ihan kokonaan. Tane, Jussi ja Matt hoitivat homman täydellisesti, joten iso kiitos heille mukavasta suspensiosta. Työt lopeteltiin sunnuntaina noin puoli yhdeltä yöllä, jonka jälkeen juotiin kallista kaljaa aamuviiteen onnistunutta viikonloppua fiilistellen. Suspensioita tehtiin kolmessa päivässä 77 kappaletta, kaikilla oli hauskaa ja tikkejä tarvittiin vain yhteen pakaraan ja pariin polveen. Itse olin osallisena arviolta 10-15 roikotuksessa, joka on ihan hyvä saldo.

No beer on Sunday.

Maanantaina ohjelmassa oli enää Månefiskenin siivous, jonka hoiti pääasiassa Wings of Desiren oma porukka, joten Supersankari lähti turisteilemaan keskustaan. Linnoitusten ja hampurilaisten jälkeen ostin liian paljon liian kallista kaljaa ja asetuin pihasohvalle odottelemaan afterpartya. Perinteiseen tapaan ruokailun jälkeen ribsit vaihtuivat grillissä polttorautaan ja ihmisiä alettiin merkata tänä vuonna solmumallisella kuviolla. Itse jätin polttomerkin väliin, mutta aamulla huomasin polttaneeni kämmeneni jossain vaiheessa iltaa isoille vesikelloille joka tapauksessa. Who knows. Osa ihmisistä tyytyi yhteen, jotkut poltettiin parhaimmillaan kuusikin kertaa ja kesäyössa leijaili miellyttävä palaneen ihmisen tuoksu. Kello oli suunnilleen neljä kun Crow painui yöpuulle vilttinsä kanssa nuotion viereen ja minä kolistelin portaat ylös ja sammuin lattialle. Tiistaina ajeltiin puoliltapäivin kentälle ja lenneltiin kotiin.

Viikonloppuna opin paljon suspensioista, sain lisää nopeutta ja varmuutta toimintaani, uusia ideoita kuvaukseen ja mikä tärkeintä, sain viettää aikaa täysin erilaisessa todellisuudessa normaalista. Vaikka töitä paiskittiin yli kymmenen tuntia joka päivä betonilattialla hämärässä hallissa aika meni nopeasti ja joka hetki tuntui lomalta. Olen erittäin onnellinen mahdollisuudesta työskennellä kaikkien näiden ihmisten kanssa ja ilmapiiristä, joka Oslo Susconissa vallitsee, enkä malttaisi odottaa vuotta seuraavaan kertaan. Pakko mikä pakko. Thank you.

You’re either awake ever or never, it’s a party.