Arpien käyttämisellä ihon kuvittamiseen on reilusti pidemmät perinteet kuin “tavallisilla” tatuoinneilla. Niillä koristettiin kehoa luultavasti aikojen alusta asti kunnes joku keksi laittaa haavaan tuhkasta ja muista luontoäidin antimista värejä, josta lopulta kehittyi moderni tatuoiminen.
Itsensä vahingoittamista?
Arpitatuoiminen, scarifikaatio, on mielestäni yhtä paljon itsensä vahingoittamista ja itsetuhoista kuin normaali tatuoiminen. Kehon koristeleminen, tekee sen sitten arvella tai musteella, eroaa visusti tarkoitukseltaan pahan olon takia tehdystä “viiltelystä”. Yhteistä on vain punainen väri tekovaiheessa. Toki scarifikaation ottajista osalle voi viiltely olla tuttua, mutta niin voi myös kirjanpitäjälle, keilaajalle tai perheenäidille.
Miksi?
Joitain scarifikaatiossa viehättää tatuointeihin verrattuna sen luonnollisuus. Kehoon ei lisätä mitään vaan kuvio muodostuu omasta kudoksesta. Joillekin jännittävää on sen arvaamattomuus. Joku saattaa tykätä melko huomaamattomasta ulkonäöstä verrattuna vaikka mustaan tatuointiin. Joku saattaa tuntea olonsa machoksi ja haluaa karhun raatelujäljet ilman karhun kohtaamista. Syyt eivät ole sen kummempia kuin tatuoinnissakaan.
Miten?
Scarifikaatiossa yleisimmät tavat ihon arpeuttamiseen ovat viiltäminen, ihon poistaminen ja polttaminen joko sähköllä tai kuumalla esineellä. Käytetty metodi riippuu yleensä tekijän omasta kokemuksesta eri tapojen välillä sekä toteutettavasta kuviosta ja halutusta lopputuloksesta. Erilaiset metodit muodostavat erilaisen arven. Viiltämällä saadaan hentoa ja tarkkaa jälkeä kun taas polttamalla kuumuus saa arven yleensä leviämään hieman arvaamattomammin, mutta se on nopeampaa.
Hoito?
Arpien hoitaminen riippuu myös toivotusta lopputuloksesta. Joskus hoitona voi olla haavan tahallinen ärsyttäminen, jotta arpikudosta muodostuisi paljon. Toisenlaisen kuvion kanssa hoito saattaa taas olla todella maltillista, jotta kuvio pysyisi mahdollisimman tarkkana. Tämän takia tarkempia hoito-ohjeita kannattaa kysellä omalta artistiltasi.
Riskit?
Suurin riski scarifikaatiossa mielestäni on sen arvaamattomuus. Arpikudoksen muodostuminen on erittäin yksilöllistä ja myös riippuvainen kuvion sijainnista. Eri osissa kehoa arpikudoksen muodostuminen voi vaihdella äärimmäisen paljon ja lopputulos olla hyvinkin erilainen kuin toivottiin. Arven kehittyminen lopulliseen muotoonsa voi kestää vuosia ja yllättää pitkänkin ajan päästä. Arven poistaminen taas on normaalia tatuointiakin hankalampi prosessi ja voi olla käytännössä mahdotonta. Ei ole mitenkään harvinaista, että maailman johtavien scarifikaatioartistien tekemissä arvissa on pieniä tai suurempiakin epäsymmetrisyyksiä tai epätasaisuuksia arven leviämisen tai ylikasvun takia. Ongelmana näen myös sen, että kuvia parantuneista scarifikaatioista näkee huomattavasti harvemmin kuin tuoreista, joten odotukset arven lopullisesta ulkonäöstä saattavat monilla olla hieman vääristyneet. Vaadithan artistiltasi nähtäväksi myös parantuneita kuvia. Arpitatuointia kannattaa siis harkita todella pitkään ja miettiä onko se ehdoton vai voisiko kuvion toteuttaa esimerkiksi normaalilla tatuoinnilla. Toinen iso riski on tietenkin haavan tulehtuminen. Haavat ovat paljon suurempia kuin lävistyksissä tai tatuoinneissa ja niistä on pidettävä hyvää huolta.
Instagram hashtagilla #skinremovascarification: