Tänään tulee 10 vuotta täyteen siitä kun vitkuttelin tieni harjoittelijaksi tatuointistudioon. Ala kiinnosti siitä hetkestä kun tatuointeja ensimmäistä kertaa näin ja tatuointineitsyyden menetettyäni jäin niihin heti koukkuun. Pääsin suunnittelemaan verkkosivuja Igor’s-ketjulle ja joka päivä koulun jälkeen siirryin studiolle valokuvaamaan tatuointeja nettiprojektiani varten. Muutaman kuukauden jälkeen en malttanut olla koulussa enää loppuun saakka ja puolen vuoden päästä en käynyt siellä ollenkaan. Vanhempana ja alan epävarmuuden itse kokeneena en suosittele samanlaista lähestymistä kellekään, kuten eivät noina päivinä ehkä vanhempanikaan minulle, mutta oman tien kulkijana tein miten tein ja se kannatti. Kai vaikutin myös kotiväestä sen verran motivoituneelta usean vähemmän innokkaan teinivuoden jälkeen, että hekin tajusivat antaa pojan mennä vaan.

En tuskin olisi alalla ilman ensimmäisen tatuointini tehnyttä Mustamato-Markusta, joka jaksoi katsella minua liikkeen nurkissa pyörimässä ja antoi kokeilla tatuointikonettaan omaan kinttuuni. Noihin aikoihin ei tatuointikoneita myynyt joka toinen verkkokauppa ja tälläinen tilaisuus ei ollut ihan yhtä arkipäiväinen kuin nykyään. Ei se mitään salatiedettä ollut, mutta hippusen erilaista. Muutaman tatuoinnin tein kunnes päätin pitää taukoa ja opetella yhden asian kerrallaan. Lävistykset ensin. Iso kiitos siis Suskille, joka pyysi tökkimään nykyisin täysin vitsiltä tuntuvia suorilla muovitapilla tehtyjä surfacelävistyksiä ranteeseensa ja vastapalvelukseksi pisteli samanlaiset myös minulle. Parin kuukauden päästä niiden muututtua veriseksi mössöksi askartelin itse titaanista pari surface baria, jotka pysyivät heti paremmin. Iso kasa studioita touhuavat vielä nykyään noiden muovitappien kanssa, joten taptap omalle selälle innovatiivisuuden matkimisesta. Ei se ole niin itsestäänselvää.

Hiukan yli puolen vuoden harjoittelun jälkeen minua kouluttanut toinen lävistäjä Anu lopetti ja aloitin itse täyspäiväisenä. Internettiä seuranneena tajusin nopeasti tekniikoissani puutteita ja muistaakseni vuoden päästä, olisiko ollut 2003 jouluna, tutustuin Jussi Paradiseen ja yhteistyömme alkoi. Jussin kanssa katsottiin surfacetekniikat kuntoon, vähän arpihommia ja keskusteltiin netin kautta kaikenlaista. Kävin yhden suspensiokoukunkin tökkäämässä Tampereen Hellässä vuonna 2004. Vaikea olisi ollut kuvitella silloin kuinka läheinen asia suspensioista muodostuu ja kuinka tärkeä koukun vastaanottaneesta neidistä tulee ystävänä ja tukena. Pari vuotta olin vielä Markuksen ja Kimmon kanssa alkuperäisissä tiloissa kunnes perustin Body CTRL bisnekseni ja siirryttiin Jyväskylän Torikeskukseen, jossa olen jakanut tilat His Masters Tattoon kanssa. Tässä vaiheessa lävistyksien suosio alkoi nousta ja tein niitä aikamoisella tahdilla keräten paljon kokemusta ja hioin tekniikoitani tehokkaammiksi. Olin piirustellut studiolla hengaillessani ensimmäisestä päivästä asti, joten pian muuton jälkeen ostin tutulta vanhan tatuointikoneen ja aloin treenaamaan myös sitä hommaa. Vuosi oli 2006.

Nyt osaan vanhempana ja viisaampana kertoa, että vaikka homma näyttää helpolta on yrittäjyys joskus yllättävän rankkaa puuhaa, varsinkin lävistysalalla, jossa kalenteri näyttää usein tyhjältä ja rahantulo epävarmalta. Kun laskuja puskee päälle joka luukusta ja niiden maksuvalmiuden arviointi on etukäteen täysin arpapeliä, tuli kiireisimpinä aikoina tehtyä liian paljon töitä. Jos työtään rakastaa ja sieltä ei malttaisi olla pois voi se myös tehdä loman pitämisestä vaikeaa ja jossain vaiheessa kun paiskin duunia arkipäivinä tatuointiharjoitteluineen lähemmäs iltakymmeneen plus lauantait useamman vuoden putkeen, olivat hermot vähän turhan kovilla. Näinä aikoina myönnän asiakaspalvelun kärsineen, jota syvästi pahoittelen, mutta työn laadusta en onneksi koskaan tinkinyt, enkä aloittanut päihdeharrastuksia kuten aika moni suomalainen noissa olosuhteissa tekee. Nykyisin pakotan itseni lomalle silloin tällöin, olivat ne sitten alaan liittyviä reissuja tai lomalomia. Duuni on edelleen niin mukavaa, että pitkiä aikoja sieltä on vaikea olla pois. Asiakaspalvelunkin uskallan väittää olevan taas tasolla, jonka takana kehtaan seisoa.

Taisi olla jossain 2009-2010 kieppeillä kun ryhdyin pyörimään enemmän Jussin ja Larin kanssa suspensiohommissa. Nykyään ollaan kansainvälisestikin tuttu Supersankari Suspension Team ja olen itsekin päässyt reissaamaan pari kertaa Oslossa ja pian Reykjavikissa näiden hommien kanssa. Tiimiin kuuluu myös monta muuta mahtavaa tyyppiä, joiden kanssa on aina mukava nähdä verisissä merkeissä. Vaikka itse tavoittelen erilaista ympäristöä henkilökohtaisiin roikkumiskokemuksiini pidän erittäin paljon suspensioiden järjestämisestä ja toisten kokemusten seuraamisesta. Toivottavasti Supersankarin kanssa saan tehdä näitä juttuja vielä pitkään ja viedä niitä uusiin suuntiin. Black Sundayta odotellessa…

Pian Body CTRL muuttaa uusiin tiloihin ja siitä tulee virallisesti minun oma studioni. Kun perustin Body CTRL:n omistin viidet lävistyspihdit ja kourallisen koruja. Ilman minkäänlaisia lainoja tai apurahoja olen nitkuttanut itselleni tällaisen pienen puljun ja ammatin, jolla olen elättänyt itseni viimeiset vuodet. Tämän halusin kertoa syystä, että jokaisella meistä on samanlaiset mahdollisuudet. Jos haluat jotain ja olet valmis käyttämään sen eteen aikaa, on sen saavuttaminen täysin hyppysissä. En tuntenut ketään alalta kun aloin hommiin, enkä omistanut yhtään mitään. Te, jotka läppäreillä näpytätte miten kehonmuokkausala on täynnä sisäänpäin lämpeneviä kusipäitä eikä kukaan ota duuniin yhden mailin perusteella, olisikohan aika katsoa peiliin. Sieltä löytyy poikkeuksetta syy miksei homma toimi.

Vuosien varrella olen tutustunut lukemattomiin hienoihin ihmisiin, joista on tullut tärkeitä kavereita, sekä potkinut narkkareita hereille sohvilta ja jännittänyt mitä tapahtuu kun ei myy tatuointimustetta tiskin yli punaisena kiipeävälle linnakundille. Olen saanut hyvää ja huonoa palautetta, molempia niin syystä kuin syyttä. Olen valvonut monta aamuyötä mietiskellen mistä revin vuokrarahat seuraavassa kuussa. Olen osannut sanoa tarvittaessa rahalle ei tekemättä montaa sielutonta kompromissia. Olen oppinut tuhat asiaa, osan kantapään kautta. Odotan innolla seuraavaa vuosikymmentä.

Kiitos äiti ja isä, Markus, Jussi, Kimmo, Mirjam, Laps, Pyry, I, Allu, Bob, kaikki tutut tatskarit ja lävistäjät, sekä kaikki, jotka ovat auttaneet pitämään pään jollain tavalla kasassa tänä aikana ja potkineet eteenpäin.