Aihearkisto: Humpuuki

Meditaatio apuna kivunhallinnassa.

BuddhaMeditaatio auttaa kivun kanssa. Tämä ei ole mikään uusi juttu, mutta jälleen kerran asiasta on tehty kliininen tutkimus ja todistettu, ettei meditaatio ole pelkkää terroristien propagandaa.

Tutkijat polttivat viidentoista normaalin  miehen ja naisen pohjetta, jonka jälkeen heille annettiin n. puolentoista tunnin verran oppia meditoinnista ja tehtiin uusi polttokoe. Koehenkilöt arvoivat toisen testikerran, meditaation kanssa, sattuneen suunnilleen puolet vähemmän kuin ensimmäinen. Myös aivojen hermostot vilkkuivat skannerissa eri tavalla, toisella kerralla “kipuhermostot” aktivoituivat joillain jopa 93% vähemmän. Ihmiset eivät olleet siis ennen tutkimuksen meditaatio-oppeja harrastaneet meditointia tai olleet Shaolin-munkkeja.

Tässäpä siis pohdittavaa kaikille lävistystä ja tatuointia hankkivalle. Parin EMLA-tuubin hinnalla saa kaupasta jos jonkinlaista meditaatiota käsittelevää kirjallisuutta, jonka avulla voi saada puudutuksen loppuelämäksi.

Lisää tutkimuksesta löytyypi täältä.

ScentScape-hajukone.

Teknologiamessuilla on lähiaikoina esitelty erilaisia hajuja erittäviä vemputtimia ja vaikka se ei millään tavalla kehonmuokkaukseen liitykään, pidän sitä silti mainitsemisen arvoisena. Ominaisuuksista kerrotaan tulevaisuudessa YouTube- ja Facebook-vuorovaikutus, joten ehkä jonain päivänä tätäkin blogia lukiessasi jostain työpöydän paperikasan alta nenään puhisee vieno veren haju.

ScentscapeScentScape™

20 hajua per kasetti, käyttöaika kasetille parisataa tuntia, vaihdettavat kasetit eri hajuilla eri tarkoitusten (eli ilmeisesti leffojen, pelien ja ohjelmien) mukaan.

ScentScape on siis pieni boksi, joka päästelee erilaisia hajuja ja tuoksuja elokuvien tai pelien tahtiin. Firman sivuilta voi tilata myös ScentEditor-videoeditorin, jolla omaa kotivideota saa piristämään paistetun kalkkunan tai palaneen kumin tuoksun. Jos jossain päivityksessä saadaan aromivalikoimaan vielä terästetty glögi ja suru niin suomalaisten jouluvideoiden realismi nousee heti uuteen potenssiin. Oli miten oli, future is now ja on jännittävää seurata kuinka monta mystistä päänsärkyä ja riitaa tämä laite aiheuttaa. Jos joku rikas herrasmies sattuu kyseisen suhistimen hankkimaan, laita kommenttia ja kerro kuinka toimii, olen erittäin kiinnostunut.

Lisää infoa ScentScapesta: http://www.scentsciences.com/products.html

Lauantai-illan kevennys.

Olipa kerran herrasmies, joka päätti nykytrendin mukaisesti kantaa jälkikasvunsa nimeä ikuisesti ihollaan. Kollega laitteli koneet valmiiksi ja siirtokuvaa piirtäessään varmisti, että se kirjoitetaan Niko (nimi muutettu) eikä Nico, kun pari erilaista tapaa oli tarjolla. “Joo joo, se on K:lla” ja tatuointi tehtiin. Hoito-ohjeet käytiin läpi ja asiakas lähti tyytyväisenä kotiin. Tunnin päästä soi puhelin. “Ei vittu, se olikin C:llä! Mitä nyt tehdään?!”

Tapahtumahetkellä lapsi oli jo 6-vuotias.

School is cool

Ramon Film Productions.

Jos joku tietää mistä Ramon Film Productions klassikkoelokuvia saa hankittua, 50% pois lävistyksen tai tatuoinnin hinnasta välittömästi. Näissä tunnelmissa seuraavaan kertaan, blogi toimii ja viikonloppu alkaa. Hyvää huhtikuuta!