Olipa kerran herrasmies, joka päätti nykytrendin mukaisesti kantaa jälkikasvunsa nimeä ikuisesti ihollaan. Kollega laitteli koneet valmiiksi ja siirtokuvaa piirtäessään varmisti, että se kirjoitetaan Niko (nimi muutettu) eikä Nico, kun pari erilaista tapaa oli tarjolla. “Joo joo, se on K:lla” ja tatuointi tehtiin. Hoito-ohjeet käytiin läpi ja asiakas lähti tyytyväisenä kotiin. Tunnin päästä soi puhelin. “Ei vittu, se olikin C:llä! Mitä nyt tehdään?!”

Tapahtumahetkellä lapsi oli jo 6-vuotias.