Tästä aiheesta olen tekemässä vähän isompaakin postausta, mutta se vie aikaa enkä lisää siihen omia mielipiteitä, joten teaserina kirjoitan ne etukäteen. Kevät tulee taas, päästötodistus on kourassa tai limbossa ja hommia pitäis keksiä. Kuinka päästä kehonmuokkausalalle?
Suurin osa hakemuksista minulle on aina tullut sähköpostilla tuntemattomilta ihmisiltä. Joskus niiden loppuun on jopa muistettu lisätä semmoinen pieni yksityiskohta kuin nimi. Otsikko harvoin on millään tavalla huomiotaherättävä, yleensä “MOI” tai jäänyt sekin kokonaan. Mailien sisältö on lähes aina pari riviä tyyliin “moi otatteko harjottelijoita” tai “miten pääsee lävistäjäks?” Näinkö ihmiset hakevat töihin “oikeisiinkin” ammatteihin ja valittavat kun työmarkkinoilla ei ole mitään tarjolla? En turhaan selitä mikä tässä mättää, jos ei sitä itse tajua niin elämä tulee tarjoamaan monta suljettua ovea.
Toiseksi eniten “hakemuksia” tehdään studiolla tulemalla ison lauman kanssa kihisemään vartiksi sohvalle ja sitten tokaistaan et “PÄÄSEEKS HARJOTTELUUN?” ja kun näin hienoon presentaatioon tulee tietysti vastaus “EI” niin käännytään heti ympäri ja luovutetaan. Ei näin haeta töitä mistään ellei lasketa studioita, joissa nätit tytöt otetaan koeajalle eli keittämään kahvia ja kuuntelemaan kaksimielistä alfasupliikkia aamusta iltaan kunnes koko ala ei voi vähempää kiinnostaa ja/tai ilmaiset tatskat on tienattu. Niin se vaan menee.
En ole etsimässä oppipoikaa, mutta seuraavanlainen ihminen tekisi minuun vaikutuksen. Tuttu asiakas, jonka tiedän olevan kiinnostunut alasta ja joka tietää jo valmiiksi asioista ja kysyy kun ei tiedä. Varsinkin kun ei ole pakko tietää. Tyyppi, joka saapuu paikalle aina sovittuina aikoina ja jonka tietää tulevan toimeen elämän ja ihmisten kanssa. Tälläisiä heppuja jokainen tatuoija ja lävistäjä tuntee varmasti useita. Miksi siis kukaan ottaisi tuntematonta tyyppiä lyhyen mailin perusteella? Tai edes tuttua, joka käy kerran parissa kuussa, mutta ei koskaan sano mitään, tuijottelee nurkkiin eikä osoita kiinnostusta mitään kohtaan. Paloi siellä sielussa minkälainen liekki tahansa niin se pitää saada oikeiden ihmisten tietouteen. Näin siis tapauksessa, että hakija ei osaa vielä mitään konkreettista.
Jos olet jo valmiiksi hyvä piirtämään tai olet tehnyt tatuointeja/lävistyksiä niin tokihan sinulta löytyy hyvä portfolio. Laadukkaita kuvia piirustuksista tai maalauksista, parantuneista tatuoinneista tai lävistyksistä. Osaat esitellä portfoliosi ilman “tää on vähän tässä kesken, tässä mulla meni vähän tää pieleen, tossa on vähän tollai ku se on mun omassa jalassa”-lätinää ja työnjälkesi kestää sen. Ketään ei kiinnosta nähdä keskeneräisiä duuneja tai tärähtäneitä kännykkäkuvia. Jos kärsivällisyys ei riitä kasaamaan selkeää ja hyvää “työhakemusta” ja paikkaat sen selittelyllä, olet työnantajan silmissä huolimaton lässyttäjä. Aika simppeli homma.
Kun alaa pidetään sisäsiittoisena ja vaikeana lähestyä ei aina tajuta ottaa huomioon, että ura ja studio ovat vuosien projekteja, jotka on rakkaudella ja verellä rakennettu ja joissa on iso osa elämästä kiinni. Moni tatuoijista viettää studiolla luultavasti enemmän aikaa kuin kotona, joka tietysti tarkoittaa uuden työntekijän olevan hyvin iso osa arjesta myös työnantajalle. Ketä tahansa ei vain yksinkertaisesti voi ottaa nurkkiin pyörimään kunnes selviää, että ois ollu sittenki kivempi olla vaikka maskeeraaja tai lähihoitaja. Joka vuosi alalle tulee uusia, mahtavia tyyppejä eli toivoa on, pitää vaan olla sinnikäs ja ottaa hakuprosessi edes jollain tavalla tosissaan tai jäädä kotiin marisemaan.