Elossa.

Flower of life

Hei vaan. Blogi sai uuden ulkoasun, saa nähdä muokkailenko sitä vielä, mutta pääasia että toimii puhelimella. Toisin kuin blogin alkuaikoina ajattelin, en kirjoita enää pelkästään kehonmuokkauksesta ja siihen liittyvistä jutuista vaan vähän kaikesta. Kehonmuokkauksesta toki myös kun sitähän tämä elämä on pullollaan. Kuluva vuosi on muovannut jonkin verran ajatuksia niin tatuointien kuin rankempien modifikaatioiden suhteen ja täytyy niistä avautua kunhan tässä ehtii. Jonkin verran intoa kirjoittamiselta on tosiaan vienyt halu kirjoittaa myös muuta, joka tässä blogissa ei ole aikaisemmin oman typerän linjauksen takia onnistunut, joten poistetaan linja ja koitetaan pitää sivu taas hengissä. Peace.

2 thoughts on “Elossa.”

  1. Kiitos. Tätä feeniks linnun uudelleen lentoa onkin jo odotettu. Informatiivinen ja samalla viihdyttävä tapasi kirjoittaa on ollut blogilistani ilopilkkuja. Mielenkiinnolla odotan tulevaa. Terveisin random stalker.

    1. Thanks! Tykkään kyl kirjottaa, mutta on niin luovaa mukamas tää elämä nyt ettei oikein oo jaksanu ylimääräsiä noiden duunipiirustushommeleiden ja muiden harrastuksien päälle. Kuitenkin hirvee tarve narista kaikesta ni ehkä parempi täällä ku kaverien niskaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *