Avainsana-arkisto: shannon larratt

RIP Shannon Larratt.

RIP Shannon Larratt

Päätin eilen, että herään tänään pirteänä, mutta elämällä oli muita suunnitelmia kun Instagram ilmoitti Shannon Larrattin kuolleen. Ensin en pitänyt uutista sen kummempana, kuolema on kuolemaa, mutta tässä päivän aikana olen miettinyt Shannonin vaikutusta omaan elämääni ja se on suuri.

Shannon oli kehonmuokkaussivusto BME:n luoja ja iso syy minkä takia kehonmuokkauskulttuuri on mitä se nykyään on. Ilman Shannonin tappelua ihmisten oikeuksien ja kehonmuokkauksen tarpeellisuuden puolesta moni “rankempi” asia olisi edelleen maan alla tai kokonaan olematta. Shannon oli ensimmäisiä länsimaalaisia, jonka kieli halkaistiin. Hän puski implantteja ja uusia lävistysmetodeja eteenpäin, ei niinkään itse niitä tehden, vaan koekaniinina ja äänenä artisteille. Hän oli ensimmäinen ihminen, jonka silmät tatuoitiin (tai yritettiin ainakin). BME näytti nuorelle minulle, että kehonmuokkaus on joillekin enemmän kuin kuvia ihossa tai pampuloita naamassa, että se voi olla elämäntapa ja asia, jonka vuoksi kannattaa taistella.

Jatkuu.