Kotikulmilla Jyväskylässä on jo viidettä vuotta järjestetty Road to Ink tatuointitapahtuma, joka tähän asti on ollut hieman pienempi, rokkia, baaria ja tatuoimista yhdistelevä systeemi. Tänä vuonna tapahtuma laajeni;  ihoa väriteltiin Aalto-salilla, jonka jälkeen afterpartyt ja bändit jatkoivat vanhaan tuttuun Pub Katseeseen. Aiemmat Road to Inkit ovat aikataulujen vuoksi valitettavasti jääneet käymättä, mutta nyt kerkesin onneksi paikalle.

Aalto-salilla oli noin parikymmentä, pääasiassa suomalaista tatuoijaa. Tällä tapahtuma teki eron Jyväskylän kevään messuihin, joiden paino oli enemmän ulkomaalaisissa vierailijoissa. Tatuoijien lisäksi paikalla oli tv:stä tuttu Lassi aka Louis Cypher lävistämässä ja veistelemässä arpia. Lassi hoiti varmalla otteella myös sideshowesityksensä, joka tuttuun tapaan sekoitti huumoria, neuloja, sekä kumista ja aitoa kikkeliä. Kombo toimii aina varsinkin pienessä nousuhumalassa. Burleskia oli myös ja tatuoinneilla kisailtiin molempina päivinä.

Itse turisteilin paikalla lauantaina pariin otteeseen heti avauksessa ja myöhemmin illasta sulkemiseen saakka ja täytyy kehua, että Aalto-sali ja Road to Ink sopivat yhteen täydellisesti. Hiljentyneeseen Helsinki Inkkiin ja kevään paviljonkimessuihin verrattuna pienempi tila toi ihmiset lähemmäs toisiaan ja kierrellessä oli helppo kysellä tuntemattomiltakin tatuoinneista ja kokemuksista jos siltä tuntui. Yleisö ei mahtunut jakautumaan suomalaiseen tyyliin muutaman hengen ryhmiksi valkoisten käytävien kaukaisiin nurkkiin ja tunnelma oli paljon rennompi ja intiimimpi. Tatuoijilla näytti riittävän työtä, osa toki oli tuonut omat asiakkaansa paikalle, mutta pääasia ettei tatuointimessuilla tarvitse nähdä turhan montaa murjottavaa somettajaa pöytiensä takana. Tapahtumaa oli mainostettu ilmeisesti lähinnä tatuoinneista jo valmiiksi enemmän kiinnostuneille, koska juurikaan paikalla ei alakulttuuriin ensi kertaa tutustuvia “taviksia” näkynyt. Kaulatatuointeja taas tehtiin useammassa tuolissa.

Hatunnosto järjestäjille baarin erottamisesta omaksi osakseen ja onnistuneista minimessuista. Aalto-salin puitteissa oli oikein mukavaa tavata niin uusia kuin vanhoja kollegoja ja asiakkaita. Parasta oli kuitenkin tapahtumasta jäänyt fiilis. Isoilta tyhjiltä käytäviltä olen tänä vuonna lähtenyt kotiin mietiskellen tässäkö tää villitys nyt oli ja mitenkäs seuraavat vuokrat maksetaan. Lauantailta jäi olo, että vaikka massojen tatuoiminen vähenisi, onko sillä mitään väliä? Pääasia että vannoutuneimmat tykkää, siksihän koko hommaan lähdettiin.