Hurja kiire töissä, on tatuointia, microdermalia, genitaalijuttuja ja vaikka mitä peruslävistystä. Loppuviikosta laitan taas kertausta viikolta kuvien kera, mutta nyt ei ehdi kuin suihkia paikasta toiseen. Ei sillä, en valita, huippuasiakkaita ollut koko alkuviikon!
Hankin uuden (ja täysin susipaskan) levyn kunniaksi tähän vielä paremman ajan musiikkivideo loppuun. Hankin voimalla mennään taas huomenna junassa.
BBC:ltä tulee dokumentti Secrets of the Superbrands, jossa magneettikuvaus vahvistaa, että vahvat brändit, Apple esimerkkinä, vaikuttavat ihmisten aivoihin uskonnon voimalla. Aika jännittävää. Ymmärrän taas askeleen paremmin ala-asteen SNES vs. Megadrive vs. Amiga 500 kähinöitä. Ehkäpä megakorporaatioiden väliset sodat ja muu kurjuus cyberpunkkivisioista eivät olekaan enää hurjan kaukana kun Microsoft ostelee ihmisiä puolin toisin, Google tietää kaiken kaikista ja iPadia tulee vastaan jo Suomenkin kaduilla. Jos täytetään vaa’an toinen kuppi pukumiesten pankkitileillä ja kuolleilla puhelimilla ja toinen kuppi oletetulla taivaspaikalla ja henkisellä kehityksellä niin Ed Hardy-inkvisiittorien vierellä keski-aikojen ristiretkien motiivit kuulostavat heti paljon paremmalta. Toisaalta tuntemattomien, rikkaiden ihmisten hyvinvoinnin puolesta taisteleminen ilman minkäänlaista korvausta omasta ajasta on ajatuksena aika jalo. Hyvä fanipojat, internetin urhea, nariseva rattaisto. Keep grinding.
Lauantaina Paradise Tattoo & Piercingissä oli bodymodification päivä; Jussi ja Lari askartelivat parin korvia ja kieliä hieman alkuperäisestä poikkeavaksi. Itse koitin pysyä pois tieltä kamerani kanssa ja toimia DJ:nä. Kaikki sujui hyvin kuten aina ja fun was had by all. Laitan kuvia lopputuloksista myöhemmin.
Sunnuntaina järjestettiin taas Suspension Sunday, jossa siis laitellaan rennossa ilmapiirissä koukkuja ihmisten ihoon ja nostellaan pojat ja tytöt ilmaan. Vastuussa tästä humputtelusta ovat Supersankari Suspension Team ja mahtavat, elintärkeät ”talkoolaiset”, joita ilman ainakaan minun pienestä osuudestani ei tulisi mitään. Tällä kertaa oli omakin kamera mukana ja jokusen kuvaa sain otettua kunnes akku loppui niin kamerasta kuin aivoistakin. Kirotut euroviisut.
X-Filesin, Babylon 5:n ja videopelien lämpimässä sylissä kasvaneena ei voi kuin riemuita näistä hienoista uutisista. I for one welcome our extra-dimensional overlords!
Tällä viikolla oli sen verran hommaa, ettei pahemmin kerennyt blogia päivittelemään. Oli niskaa, microdermalia, vertical labrettia, kuukkelia, muinaisen ruusun korjailua, sekä paljon piirtelyä ja paljon säätämistä. Sain myös kimallusta Gorilla Glassilta itselleni ja kaverille. Verkkokauppaan tuli silikonitunneleita mustana 30mm asti. Mun kautta saa peruskorujen lisäksi myös huippulaadukkaita käsinkiillotettuja metallikoruja ja lasikoruja esim. Anatometallilta, Industrial Strengthiltä ja edellämainitulta Gorilla Glassilta. Toimitusajat ovat normaalia viikkoa pidempiä ja hinnat vähän enemmän kuin kympin-pari, mutta hyvä on aina hyvää. Saa tulla livenä tutustumaan ja kyselemään.
Äitienpäivän kunniaksi mulla on kasa pieniä (tosin isompia kuin kuvassa) ja simppeleitä äititatuointimalleja, joita saa erikoishintaan 50e kappale. Niitä löytyy lisää kaupalta ja piirtelen tässä uusia kokoajan. Tarkoitus oli ehtiä tarjouksen kanssa ennen äitienpäivää, mutta eihän mulla olisi ollut aikaa niitä tatuoida kenellekään. Toukokuun loppuun asti näitä saa tällä hinnalla. Sovitaan siis, että äitienpäivä on joka päivä.. ainakin toukokuun ajan. Tulkaa käymään jos haluatte varailla aikaa! Teen kunkin mallin vain yhteen kertaan ja värejä voidaan sumplia tarkemmin sitten.
Ensi viikolla onkin sitten Suspension Sunday ja lauantaina vakoilen Paradise Tattoo & Piercingissä touhuja. Nähdään siellä ja hyvää äitienpäivää äidit!
Pelimiehet varmaan ovat nähneetkin jo kyseisen videon, mutta mainitsemisen arvoinen juttu silti. Uudessa Nintendo 3DS käsikonsolissa on mahdollisuus osoittaa vehkeen kamera oikeassa maailmassa sijaitsevia kuvia kohti, jotka konsoli muuttaa 3D-objekteiksi kuvaruudulla. Tämä veikko tatuoi itseensä yhden kuvista ja näköjään sen verran hyvin tatuointi tehtiin, että se vakuuttaa konsolin aitoudestaan. Teknologia on siisti homma. Nyt kun vielä 3DS:lle saataisiin pelaamisen arvoisia pelejä…