SimpleViewer requires JavaScript and the Flash Player. Get Flash.
Ylläolevat tatuoinnit ovat minun tekeleitä, pientä nippelitietoa joka kuvasta saat laittamalla hiiren sen päälle.
Teen myös tatuointeja lävistysten ollessa kuitenkin pääala. Meillä on talossa useampi tatuoija, joten teen itse vain mitä lävistyksiltä ehdin ja osaan ja se on yleensä jonkinlaista värikästä tai mustaharmaata esittävää kuvaa. Pääasiassa suunnittelen kuvat itse asiakkaan toiveiden mukaan, enkä juurikaan toimi kopiokoneena. Aikaa saa varattua parhaiten laittamalla mailia ensin. Livenä jos haluat varata juuri minulle ajan, kannattaa se mainita, koska tatuoijia tosiaan on meillä monta.
Tatuoinneista en tohdi kirjoittaa yhtä laajasti kuin lävistyksistä, koska tietoa löytyy jo niin runsaasti niin televisiosta kuin kirjastoistakin. Tässä yleisesti esille tulevat asiat.
HOITO-OHJEET
Tatuointien hoito-ohjeita on yhtä monta kuin tekijääkin, mutta näin minä olen neuvonut.
Yleistä:
- Älä altista tatuointia auringolle pitkiä aikoja noin kuukauden ajan. Tuore tatuointi palaa todella helposti, jolloin värit leviävät, tatuointiin voi muodostua arpea, jolloin se saattaa jäädä koholle ja värit haalistuvat.
- Aurinko haalistaa tatuointiväriä aivan kuten mitä tahansa muutakin väriä, joten sen päällä kannattaa myöhemminkin käyttää aurinkovoidetta, jotta se pysyisi mahdollisimman pitkään kirkkaana ja hienona.
- Jos tatuointiin muodostuu rupea, älä missään nimessä raavi tai revi sitä. Se on kiinni musteessa ja ruven lähtiessä etuajassa, mustetta lähtee yleensä mukana.
- Tatuointi on käytännössä haava ensimmäisten päivien ajan, joten älä altista sitä millekään kemikaaleille, joita et laittaisi haavaankaan. Hiusvärit, tietyt shampoot yms.
- Älä ui ensimmäiseen viikkoon tai kunnes rupi on kunnolla lähtenyt. Vesi on likaista ja voi myös pehmittää ruven ennen aikojaan, jolloin tatuoinnin laatu voi kärsiä.
- Saunominen on myös kielletty viikon tai kunnes rupi on lähtenyt. Ensimmäisen kuukauden aikana kannattaa saunoa järjen kanssa, koska tuore tatuointi palaa helpommin kuin normaali iho ja tällöin tatuoinnin laatu voi kärsiä.
Ensimmäiset päivät tatuoinnista:
- Anna kelmun olla n. 3 tuntia tatuoimisesta, jonka jälkeen pese tatuointi haalealla vedellä. Pyyhi samalla hellästi/kevyesti veri/muste/kudosneste/rasvatöhnä pois ja anna kuivua.
- Rasvaa tatuointi hellästi ohuella kerroksella esim. Bepanthen tai Easy-tattoo rasvaa. Helosania en enää suosittele, koska se muuttui huonompaan suuntaan ja käytännössä perusvoiteeksi.
- Jos joudut pitämään vaatteita tatuoinnin päällä, ensimmäiset pari päivää voit pitää kelmua suojana. Tällöin vaihda kelmu muutaman tunnin välein, pese vanha rasva ja hiki pois vaihtaessa ja rasvaa ohuesti. Anna tatuoinnin olla ilman kelmua aina kun mahdollista. Ensimmäiseksi yöksi kannattaa aina laittaa kelmu, jotta tatuointi ei tartu lakanoihin kiinni. Kelmua ei missään nimessä kannata pitää koko päivää vaihtamatta, tällöin iho ei saa hengittää normaalisti ja bakteereilla on hyvä alusta elää hikisen kelmun alla. Joillain kelmu voi ärsyttää hyvinkin nopeasti, joten tarkkaile toki omaa kehoasi.
Ensimmäiset pari viikkoa:
- Älä enää peitä tatuointia kelmulla muutamna päivän jälkeen.
-Rasvaa tatuointia muutaman kerran päivässä. Käytä rasvaa järjen kanssa, jos tatuointi on kostea, sitä ei tarvitse rasvata, jos se on kuiva, se kannattaa rasvata.
- Älä käytä vaatteita, laukkuja, vöitä tms. jotka hankaavat tatuointia.
- Kun tatuointi on parantunut, sen päällä oleva iho kesii yleensä pois uuden tilalta. Älä revi ihoa vaan anna sen irrota itsestään. Tatuoinnin reunat pysyvät usein kuivana muutaman päivän.
- Kun rupi/iho on irronnut tatuoinnin päältä, rasvaksi riittää perusvoide, esim. Erisan. Sillä kannattaa pitää tatuointi kunnossa niin kauan kun se kuivuu muuta ihoa enemmän.
Jos hoidossa on mitään epäselvyyttä, ota yhteyttä tatuoijaasi!
MIHIN TATUOINTI SATTUU ENITEN/VÄHITEN?
Tatuoinneissakin kipu on yksilöllistä eli toinen paikka voi sattua enemmän toisella kuin toisella. Tatuointitekniikallakin on iso vaikutus kipuun. On tietysti paikkoja kuten kainalot ja kyynärpäät, jotka useimmiten sattuvat enemmän kuin vaikka olkavarsi. Tatuoinnin sijaintia ei tietenkään kannata päättää sen mukaan sattuuko se vai ei, kivun jälkeen tatuointi on kuitenkin siinä aina. Kyllä sen kestää.
MINNE TATUOINTIA EI VOI OTTAA?
Periaatteessa tatuonnin voi tehdä mihin tahansa, silmiä, kieliä, peräsuolia, kaikkea on tatuoitu, mutta on paikkoja, joissa tatuointi ei yleensä pysy hyvännäköisenä pitkään. Yleisimmin kysyttyjä näistä paikoista ovat kämmenen sisäpuoli, sormien sisäpuoli ja jalkapohjat. Näillä alueilla iho on sen verran paksumpaa ja nopeasti uusiutuvaa jatkuvan hankauksen vuoksi, että tatuointi joko kuluu pois tai leviää rankasti, eli ainakaan mitään kovin yksityiskohtaista ei kannata suunnitella.
ENTÄ JOS KASVAA / TULEE RASKAAKSI?
Tatuointi venyy yleensä ihon mukana nätisti ja pysyy ehjänä kunhan ihokin pysyy. Jos iho repeää ja muodostuu raskausarpia, tatuointi menee poikki arven kohdalta. Tämän voi myöhemmin korjata, mutta kaikissa tatuoinneissa se luonnollisesti ei toimi.
EPIDURAALIPUUDUTUS?
Puudutuksen saaminen tuntuu olevan käytännössä täysin lääkärikohtaista. Mitään oikeaa syytä nykyajan turvallisten musteiden aikana ei puudutuksen saamiselle ole, varsinkin kun ihon saa yleensä venytettyä pois puudutuskohdasta jos ei tatuointi ole jättiläismäisen suuri. Kannattaa varmistaa asia lääkäristä.
ALLERGIAT?
Kaikki nykyään yleisesti käytetyt musteet ovat EU:n direktiivien mukaisia, turvalliseksi testattuja musteita ja allergiat niille ovat äärimmäisen harvinaisia. Jos kuitenkin olet äärimmäisen vakuuttunut, että allergia on mahdollinen, keskustele siitä etukäteen tatuoijasi kanssa.
ARPIEN PÄÄLLE TATUOIMINEN?
Arven päälle tatuoiminen onnistuu tapauskohtaisesti. Kunhan arpi on kunnolla parantunut se on yleensä mahdollista, mutta arpi ei välttämättä ota mustetta vastaan yhtä helposti kuin terve iho, eli lopputulos ei ehkä ole yhtä skarppi.
VANHOJEN TATUOINTIEN KORJAUS/PEITTO?
Vanhoja tatuointeja pystyy korjaamaan/peittämään, nyrkkisääntönä kuitenkin, että vanhan päälle tuleva tatuointi on tummempi. Vaaleanpunaisella ei voi täysin peittää mustaa. Peittämisessä eli coverupissa hyvä tatuoija osaa käyttää mielikuvitustaan, eikä kaikkea ole pakko korjata tasamustalla tribaalilla/pantterilla.
TAKUU?
Tatuoinneilla on yleensä takuu, joka kattaa hoito-ohjeiden seuraamisesta huolimatta esiintyvät puutteet lopputuloksessa, esim. jos väri jää laikukkaasti tai epätasaisesti. Joidenkin iho reagoi tiettyihin väreihin eri tavalla tai iholla voi olla arpia, joihin muste ei tartu yhtä hyvin kuin muualle. Ikuisesti takuu ei tietenkään ole voimassa värien haalistuessa vuosien myötä luonnollisesti.
HYVÄ TATUOIJA?
Hyvän, sinun tarpeitasi vastaavan tatuoijan löydät helpoiten kun tutustut kyseisen henkilön valokuvankansioon ja katsot näyttävätkö kuvat hyvältä. Jos jälki miellyttää, katso uudestaan tarkemmin. Jos haluat japanilaistyylisen, koko käden täyttävän tatuoinnin, eikä tatuoijan kansiossa ole yhtään itämaista tatuointia, voi olla syytä etsiä jostain muualta. Tatuointi on ikuinen ja sen perässä kannattaa matkustaa vähän kauemmaksi. Laulaja ei välttämättä osaa soittaa rumpuja, vaikka musiikkia esittääkin.
|